sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Ponien Pesua

Tänään erittäin kuuman päivän kunniaksi hoitoponit pääsivät pesulle! Uskon että niistä oli mukavaa viilentyä kunnolla, ja vielä sen jälkeen lenkille ja syömään ruohoa. Viereisessä tarhassa olevat lampaat juoksivat henkensä edestä kun huomasit että aloimme pestä poneja. Ne eivät siis olleet vapaaehtoisia suihkuun. Luulisi että niillä olisi kuuma, vaikka ovatkin kerittyjä.
Vielä pari kuvaa päivästä! :)




Muistakaahan juoda kuumalla ilmalla!!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Apsun Liikutusta

Olin eilen liikuttamassa Aapoa. Aapo on pv ruuna, jonka säkä on n. 170 cm. Melko suuri poju siis kyseessä. Lämmintä oli päälle 25 astetta, joten ei kumpikaan meistä oikein jaksanut ihmeitä. Tein vähän kahdeksikkoa ja muita ympyröitä jotta Apsu olisi taipunut. Tunnilla ei ollut opettajaa eli piti selvitä itse. Huomaan hyvin, että tuli tehtyä hölmöjä virheitä aina nyrkkien asennosta väärään kevennykseen, mutta sen vuoksi tunnilla käydään, että opitaan! :)






perjantai 19. heinäkuuta 2013

Video Riksusta


Tällänen video syntyi taas kuin tyhjästä. Movie Maker sitten päätti jumitella viime hetkellä, joten lopusta tuli vähän tylsä. Koittakaa kuitenkin kestää ;)

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Riksulla 15.7

Vaikka olin aamupäivällä ratsastamassa, oli jo todella kuumaa. Ritari oli silti oikein pirteä ja oli kuulolla hyvin. Yhtenä tehtävänä oli tehdä laukassa keskiympyrä, jonka ulkopuolelle tuli voltti. Se onnistui ihan hyvin, vaikkakin välillä voltit eivät olleet kovin pyöreitä... :D
Ja kuvia taas kertyi!









Rippijuhlat

Moi kaikille!
Tässä on ollut vähän taukoa enkä ole ehtinyt päivitellä blogia yhtään, sillä olin rippileirillä. Eilen oli konfirmaatio. Ja tietenkin heppatyttönä halusin ottaa rippikuvan hevosen selässä :)


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Paarmoja ja kolmikaarisia

Ratsastin taas Riksulla, ja paarmoja oli kamalasti. Rippikuvan otto oli vähän haastavaa, sillä Riksu ei olisi millään halunnut olla paikallaan. Ja jos se suostui olemaan paikoillaan niin kamala lauma paarmoja kävi paran kimppuun.
Tunti meni aika tavalliseen tapaan. Tein kolmikaarista laukassa ja ravissa. Riksu toimii muuten hyvin, mutta varsinkin tunnin lopussa se roikotti päätään käsieni varassa, eikä sormessa ollut vesikelloni kauheasti pitänyt siitä. Tässä vielä kooste tunnilta :)

http://www.youtube.com/watch?v=VbQ0UoRQJHY